Elämänarvot(tomuus)

Jaahas. Nöyräksi vetää havaita, miten vähällä pilkunn*ssimiseen taipuvaisen, termeistä ja käsitteistä tarkan, kokemattoman kuntavaaliehdokkaan pasmat saa sekaisin yksinkertaisella tehtävänannolla:

Tee 30s video otsikolla "Mitkä ovat tärkeimmät elämänarvosi?".

Sellaiseen teemaan jumituin eilen Ylen vaalikonetta läpikäydessäni. Alemman korkeakoulututkinnon laboratorioalan tieteistä suorittaneen henkilön tajunnanvirtaa psykologiaan ja minäkuvaan liittyvän tehtävänannon prosessoinnin lähtökuopissa:

Phuuh, no, määrittele sanat "arvo" ja "elämänarvo"? Kysy googlelta? Jaa, eikö mitään? No, kysy googlelta englanniksi? Hitto! Miksi tämä nyt on niin vaikeaa? Valehtelet vaan sujuvasti jotain kliseitä ja latteuksia, jotka tyypillisesti liitetään suoraselkäisen luottamushenkilön ominaisuuksiin... Jaa ei käy vai? No, kysy kavereilta sun elämänarvoista! Nääh, ei ne halua puuttua kampanjaan. Miksi, oi miksi tätä ei voitu rajata koskemaan yhteisiin asioihin vaikuttamiseen liittyviin arvoihin, jotka olisi helposti voinut käydä poimimassa Vasemmistoliiton sivuilta? No mennään sitten henkilökohtaisuuksiin, ehkä se on relevanttia tässä kohtaa!

Periksiantamattomasti (hei onko periksiantamattomuus arvo vai luonteenpiirre ja onko se hyvä vai paha?) aloin tuumailemaan elämänarvojani. Arvoista on varmaan vaikeaa kertoa siksi, että ne ovat yleviä, tavoitteenomaisia seikkoja, jotka eivät toteudu henkilön ilmiasussa täydellisesti vaan ohjaavat toiminnan suuntaa ja painopisteitä eivätkä edes ilmene jokaisessa hetkessä yhtäläisellä intensiteetillä, joten mittaaminenkin on vähän vaikeaa. Elämänarvoista kertominen tuntuu vähän itsekehulta. Voiko ihminen sanoa, että teoreettisiin arvotyyppeihin sijoittuvana henkilönä myös luotettavuus ja tunnollisuus ovat kuvaavia elämänarvoja ilman, että se kuulostaa itsensä kehumiselta? Ihan siinä kotisohvalla istuskellessa arvovalintojen kerronnallinen konkretisoiminen alkoikin helpottua kun vaihtoi näkökulmaa - katsele ympärillesi hyvä nainen!

Istut kerrostalokaksion olohuoneessa mustalla, kissan- ja koirankarvojen peitossa olevalla sohvalla ja huoneen seinustoilla on lukuisia terraarioita. Sisustus ei ole trendikästä, hienoa eikä arvokasta vaan koiranpureksimaa, pääkalloteemaista ja mustaa. Haa, siinäpä jotain konkreettista ilmenevistä elämänarvoista - eläinrakkaus ja kiinnostus lajien monimuotoisuuteen sekä ennakkoluulottomuus plussalla, esteettisyyden ja sovinnaisuuden tarve miinuksella. Haa, täähän alkaa sujumaan! Elukat, oi elukat, tämä Jankkelandian lajien kirjo ja yksilöiden lukumäärä johtaa helpohkosti yli 10 vuotta sitten tehtyyn kasvissyöntipäätökseen, jonka elämänarvona sisältynee luonnonsuojeluun ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen. Kyllä! Tähän huusholliin taas olen ajautunut sellaisessa elämäntilanteessa, jossa turvallisuuden tunne oli kadoksissa ja tässä samaisessa Jankkelandiassa se on kasvatettu uudestaan, joten kokemuspohjaista elämänarvojen muuttumista voinee kuvastaa kohdallani juurikin turvallisuus. Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseenkin tuon turvallisuuden voinee liittää, sillä arvonahan turvallisuus on henkilökohtaista ja/tai yhteiskunnallista. Omaa toimintaa on selvästi ohjannut molemmat muodot. Ai juku, täähän on helppoa! Ja vielä helpommaksi menee kun alkaa miettimään, että millaiset elämänarvot ilmiasun perusteella puuttuvat. Maineen menettämistä ei selvästikään pelätä, muutoin ulkonäköön ja vaatetukseen oltaisiin varmasti panostettu (meinasin tähän kirjoittaa vielä sanan "enemmän", mutta rehellisyyden nimissä virke on totuudenmukaisempi ilman sitä).

Sanan "arvo" määritteleminen kemianosaamisen pohjalta on yllättävän vaikeaa. Onneksi törmäsin netissä väitöskirjaan: Elämänarvot keski-iässä - Psykometrinen rakenne ja yhteydet persoonallisuuden piirteisiin ja psyykkiseen hyvinvointiin / Merja Hietalahti, koska sieltä ihan johdannosta ja määritelmistä tuli mukavasti kättä pidempää terminologian tarkentamiseksi. Sieltä löysin aiheen käsittelemistä helpottavia tietoja:

"Henkilökohtaiset arvot kertovat sen, mikä meille on oikeasti tärkeää elämässä"

tai

"Ne ohjaavat toivottuja päämääriä ja tavoitteita, jotka motivoivat toimintaa. Lisäksi arvot vaikuttavat kaikissa tilanteissa, toisin kuin normit ja asenteet, jotka liittyvät tiettyyn toimintaan tai tilanteeseen."

Eipä kai tässä sitten muuta kuin kuvailemaan 30 sekunnin vaalivideota elämänarvoista, helppoa kuin heinän teko!  Ja Ylen vaalikonetiimin väelle vaan terveisiä, että skarpatkaahan nyt kysymystenne tarkentamisen suhteen, elämänarvot my ass!

Perusopetusasiaa äidin näkökulmasta

Jaahas. Perusopetuksen tilaa voidaan tuumailla kansainvälisten koulutusarviointien (TIMSS ja PISA) tulosraporttien perusteella tai taloudellisesta näkövinkkelistä leikkaus- ja säästökohteina kuntien budjeteissa. Kumpaankaan näkökulmaan allekirjoittaneella ei ole tarjota uutta, perusteellisesti pätevää kritiikkiä, vaikka lyhyenkin googlettelun perusteella voi todeta, ettei hyvin mene. Vertailutukimuksissa paljastuva osaamisen tason laskeva trendi tai valtion myöntämien perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen tarkoitettujen avustusten epääminen ovat merkkejä huonosta suunnasta. Tilasto- ja taloustieteen takaa löytyy kuitenkin ihan arkinenkin, subjektiivisempi näkökulma peruskoulusta opinahjona tahi työpaikkana. Niinkuin esimerkiksi täällä Jankkelandiassa. Asiaa on ihan kohtuullista tarkastella peruskoululaisen, peruskoululaisen äidin tai luokanopettajan näkökulmastakin!

Jankkelandian neljättä luokkaa käyvä nuorimmainen menee reppu heiluen maanantaisin kymmeneksi kouluun. Ensimmäinen tunti on matematiikkaa. Osan tunnista tyttö samaa vuosiluokkaa käyvien luokkakavereiden kanssa tekee tehtäviä tai odottaa kun opettaja opettaa samassa luokassa kolmannen luokan oppilaita. Niin, tosiaan, kyse on 3.–4. yhdysluokasta. Tässä kohtaa varmaan piirtyy mieleen kuva idyllisestä pienestä saaristolais- tai maalaiskoulusta, mutta ei, kyse on ihan turkulaisen isohkon lähiön ala-asteesta. Uutinen yhdysluokan muodostamisesta tuli allekirjoittaneelle shokkina tai ainakin epämiellyttävänä yllätyksenä. Äitinä soisin jälkikasvulleni mielellään opetuksen ihan yksittäisen vuosiluokan ryhmässä ja opettajan pätevyyttä kyseenalaistamatta koen, että yhdysluokassa koulunkäynti on haastavampaa. Monta kysymystähän siinä klassisessa wtf-hetkessä heräsi: mitä? miksi? miten? ja ennen kaikkea: entä jos?

Totta se on, opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämien valtion erityisavustusten koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja esi- ja perusopetuksen erityisopetuksen laadun kehittämiseen (Tasa-arvoraha) sekä perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen (POP-raha) turvin luokkakoot oltiin pystytty pitämään alle 20 oppilaan ryhminä tähän lukukauteen asti. Nyt ei enää POP-rahaa myönnetty lainkaan ja tasa-arvorahaakin vähemmän kuin ennen, joten oppilasmäärän perusteella muodostettiin yhdysluokka. Siinä ei auta, jos koululaisen äiti mieluummin soisi vuosiluokkakohtaisen opetusryhmän lapselleen ja hänen luokkatovereilleen kun kyseessä ei ollut vapaavalintainen asia. Hetkinen, perusopetuksen järjestäminenhän on kunnan vastuulla, miksi valtion erityisavustusten saamatta jäämistä ei huomioitu kunnan omasta budjetista? Noh, pakkohan sitä asiaa oli edelleen lähteä selvittelemään ja tosiaan, jos opetustoimelle olisi myönnetty tarvittava määräraha kaupungin puolesta, Vasemmiston esittämänä, luokkakoot olisi voitu pitää entisellään. Ei myönnetty. Sellaista politiikkaa en soisi kotikaupungissani tehtävän ja mikäli muuta en voi niin jupisen ainakin ääneen täällä blogissani erilaisen vaihtoehdon puolesta! Perusopetus ja varhaiskasvatus eivät ole pelkkiä kulueriä budjeteissa, vaan niissä on tarkoitus antaa yhdenvertaista opetusta ihan oikeille pienille ihmisille.

Syntipukkia yhdysluokan muodostamiselle ei löydy siis koulusta, siellä on myönnettyjen määrärahojen perusteella muodostettu luokat ja huomioitu yhdysluokassa opiskelun haasteet varmasti valitsemalla ne oppilaat, jotka vähiten tarvitsevat erityistä tukea koulunkäyntiinsä sekä luokalle opettaja, joka on pätevä ja kokenut ottamaan haasteen vastaan. Onko se avustusten tai määrärahojen epääminen sitten kiveenhakattu viimeinen ja oikeudenmukaisin, perusteltu päätös? Niistä avustuksista ja määrärahoista tekee arvomaailmansa mukaisia päätöksiä vaaleilla valitut luottamushenkilöt vallitsevissa olosuhteissa. SIIHEN voi vaikuttaa jokainen äänioikeutettu seuraavissa kuntavaaleissakin. Jos ihan vilpittömästi halutaan suoda koululaisille laadukasta opetusta, ei loputtomiin voida vain piiloutua säästötarpeiden ja määrärahojen puutteiden taakse. Paitsi oppimisympäristöjä, koulut ovat myös työympäristöjä. Lienee kohtuutonta odottaa, että tarvittavia resursseja suomatta voidaan saavuttaa laatua pelkästään opettajien venymisellä ja loppuunpalamisella. Soisitko sinä lapsellesi mieluummin motivoituneen, vakituisessa työsuhteessa olevan ja pitkällä tähtäimellä oppilaisiinsa sitoutuvan opettajan vai pätkätyösuhteissa sinnittelevän, suurten ryhmäkokojen ja säästöbudjettien kohtuuttomiksi kasvavissa paineissa parhaansa tekevän opettajan?

Paljonkohan meillä Turussa on opettajia tekemässä koulutusta vastaavaa työtä ilman vakituista työsuhdetta? Paljonko säästetään sillä, että työsuhde aina katkeaa kesäksi? Paljonko painaisi vaakakupissa irtosuhteiden (jep, tietoinen sanavalinta) vakinaistaminen ja opettajan sitoutuminen samaan luokkaan kahdeksi vuodeksi alakoulun ajan? Olisiko mahdoton ajatus ikuisten erityistuki- ja määrärahakikkailujen sijaan määritellä kuntakohtaisesti luokkakokominimi, joka sitoudutaan pitämään yksittäisenä vuosiluokkana valtiovallan tukemana tahi ilman? Kastijärjestelmään ajautumista voidaan hidastaa, mikäli moinen on intresseissä ylipäätään, panostamalla uudestaan siihen, että oppilaan sosioekonomisen taustan vaikutus oppimiseen pyrittäisiin minimoimaan oppivelvollisuuden aikana - nythän se tutkimusten valossa näyttäisi olevan suuri tekijä osaamismittarien laskevaan trendiin (ks. alkuun linkatut tutkimusraportit).

Äänestyspassiivisuus - jos politiikka on kirosana, pitääkö yhteisten asioidenkin olla?

Jaahas. Tunnustan, että olen Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaana kotikaupungissani ja ainakin ennen kevään kuntavaaleja tulen häpeilemättä valjastamaan myös blogiani vaaliteemaan liittyviin jaahasteluihin.  Taannoin tuli julkaistua Facebookissa ehdokassivuilla tällainen äänestyshaluttomuutta ihmettelevä kirjoitus:

"Olen tässä viimeaikoina kovasti tuumaillut äänestysaktiivisuutta (vai olisiko -passiivisuus parempi termi?), äänestyspäätöksen tekemistä ja toisaalta äänestämättä jättämispäätöksen tekemistä. Iän karttuessa perustelut, kuten "Ei asiat kuitenkaan muutu" tai "Omaa etuaan ne päättäjät kuitenkin ajavat" tai klassiset, mutta perustelemattomat periaatteentapaiset "En ole ikinä äänestänyt, enkä äänestä!" ja "En usko edustukselliseen demokratiaan!" tuntuvat aina vain omituisemmilta. Myönnän, että tämä omakin herännäisyys asioihin vaikuttamisen suhteen on tapahtunut vasta aikuisemmalla iällä. Kunnanvaltuustot, tulevat maakuntahallinnot ja eduskunnat muodostetaan joka tapauksessa, äänestin tahi en ja ne tekevät myös minua ja läheisiäni koskevia päätöksiä, joten tuntuu käsittämättömältä olla kantamatta korttansa kekoon. Vaikka sisäinen pikku-anarkisti tai vastarannan kiiski miten kapinoisi, niin osana koneistoa tässä ollaan itse kukin ja lopputulema se, että jotkut tekevät yhteisiä asioita koskevia päätöksiä. Kyllä sillä on merkitystä, että millaisen arvomaailman mukaisesti niitä päätöksiä tehdään ja asioita ajetaan, eikös?"

Kuva: Jankke / Jaahastelua Jankkelandiasta

Ihan eniten itseäni askarruttaa, että miksi oma periaatteellinen, vuosikausia jatkunut äänestämättä jättäminen muuttui. Voisinko sitä tietoa soveltaa yleisemmin ja epätieteellisesti äänestyspassiivisuuden ymmärtämiseen? Tilastokeskuksen mukaan 90-luvulta alkaen äänestys-% kuntavaaleissa on valtakunnallisesti keikkunut n. 60-70% välillä, viime kuntavaaleissa se oli 58%. Kymmenestä äänioikeutetusta kuusi on siis valinnut luottamushenkilöt päättämään varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta, kulttuuripalveluista, kaavoituksesta kaikkien kymmenen puolesta. Äänestämättä jättäneiden äänillä oltaisiin voitu siis ihan ratkaisevasti muuttaa valtuuston kokoonpanoa ja siten kunnassa toteutettavaa politiikkaa. Edustuksellinen demokratia toteutuu osaedustavana ja kuvaa vain nippanappa puolikasta väestöstä. Eikös se ole edes vähimmässä määrin surullista, huolestuttavaa tai epäreilua? Eivät tietenkään kaikki jätä äänestämättä ideologian tai jonkun periaatteen vuoksi. Voisin kuvitella (eli ei lähdeviitteitä), että osaa ei vain yksinkertaisesti kiinnosta. Lopputulema on kuitenkin sama, oli äänestämättä jättämisen syy mikä tahansa. Allekirjoittaneelle passiivista aktiiviin siirtymiseen vaikutti ehkä pohjimmiltaan kiukku ja turhautuminen - koska uutta ja ihmeellisesti oikeudenmukaista yhteiskuntajärjestelmää en yhtäkkiä keksinyt vallitsevaa systeemiä korvaamaan niin ainakin halusin käyttää mahdolliset keinot asioihin vaikuttamiseksi, vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää ei jarruta vaikkei siihen halua tai jaksa kuulua!

Seuraavia kuntavaaleja ajatellen "politiikka on kirosana" - mentaliteetin lisäksi luotaantyöntäviä vaikutuksia voi olla maakuntahallinnolla, sote-uudistuksella, yksityistämisillä, yhtiöittämisillä ja nykyhallituksen kurjistavalla ja kyykyttävällä valtakunnan tason politiikalla. Kuka niistä kaikista ymmärtää, mutta eipä tarvitse olla ammatiltaan poliitikko tai yhteiskuntatieteilijä ollakseen mieltä asioista eikä sitä äänioikeutta rajoiteta  yhteiskunnallisen aseman, poliittisen aktiivisuuden tai älykkyysosamäärän perusteella. Omaa arvomaailmaa huonosti vastaavaa politiikkaakin on helpompi niellä, jos sitä toteutetaan ihan oikeasti enemmistön tahdosta eikä osajoukon!

Aika aloittaa jaahastelu - blogin esittely

Jaahas. Oli vaatimattomasti pakko keksiä uusi suomenkielinen sana, jotta sain nimettyä blogini: JAAHASTELLA. Jaahastelu poikkeaa esimerkiksi tuumailusta siinä mielessä, että merkitys painottuu enemmän toiminnallisuuteen. Jaahastelu on tietyn aiheen, asian tai asiakokonaisuuden prosessointia siten, että keskenkin jäänyt tuumailun tulos tuotetaan ulos vähintään suullisesti, mieluiten kirjallisesti. Jaahastelun kohteena voi olla mikä tahansa päivän toimintasuunnitelmasta yhteiskuntakritiikkiin ja kaikkea siltä väliltä. Jaahastelu ei myöskään ole synonyymi suunnittelulle, koska jaahastelu on moniuloitteisempaa, kokonaisvaltaisempaa ja tarpeen vaatiessa myös täyttä hömppää. Jaahasteluun sisältyy kohteen ääreen pysähtyminen ja sen puntaroiminen, sen perusteella jaahastelija voi muodostaa (jopa toimintasuunnitelman sisältävän) mielipiteen.

Täällä jaahastelee tyyppi, joka on unohtanut autonsa kaupan parkkipaikalle ja seuraavana päivänä hädissään ilmoittanut sen varastetuksi sekä poliisille, että vakuutusyhtiölle sekä nolona perunut rikosilmoituksen ja vahinkoilmoituksen totuuden selvittyä. Tämän samaisen tyypin rakkaimpiin harrastuksiin kuuluu vihikoirien kanssa jäljestäminen vaikka suuntavaistoa on suotu juuri riittämiin, jotta eksyminen tapahtuu vasta kolme askelta metsään otettua. Fobioita löytyy joka lähtöön pörriäisistä autonpesuloihin, mutta onneksi ei sentään käärmekammoa, sillä muutoin kotoa terraarioista löytyvien lemmikkilierojen hoitotoimet olisivat liian extremeä rankemmallekin jaahastelijalle. Jankkelandian jaahastelija on nelikymppinen punkkari, koulutukseltaan laboratorioanalyytikko AMK, ammatiltaan laatukoordinaattori ja kolhitulta, mutta onnelliselta sielultaan vasemmistolainen ituhippi-suvakki. Välillä on suloista kärvistellä maailmantuskassa ja ruokkia sisällä kytevän vaikuttamisenhalun liekkiä, mutta marttyyreja ei katsota hyvällä eikä periksi anneta. Asioista ei tarvitse ehdoin tahdoin tehdä vaikeita tahi kärpäsistä härkäsiä, sitä tapahtuu kylliksi ihan itsellään. Jankkelandian jaahastelijaa arveluttaa vihapuheiden aalloilla kylmenevät arvot ja heikoimmassa asemassa olevia kyykyttävä nykypolitiikka, sekä demokratian ja vaikutusmahdollisuuksien karkaaminen kauemmas joko yksityistämisverhon tahi toivottomuuden korkean kynnyksen taakse. Mutta pelätä ei saa, koska pelkääjistä tulee fasisteja, sen tiesi jo Pelle Miljoona aikoinaan!

Jankkelandian jaahastelijan sydäntä lämmittää siemailla vissyä keikoilla tai makoilla kuolalla ja karvoilla kuorrutetulla kotisohvalla tyttären ja elukoiden kanssa tai jutustella ajattelevien ihmisten kanssa (pieninä annoksina). Tämän blogin tarkoituksena ei ole julistaa absoluuttista totuutta vaan prosessoida jaahastelijan näkövinkkelistä asioita, ei mustavalkoisesti ja fanaattisesti vaan arvomaailmaa heijastelevin sävyin, epätäydellisesti ja välillä naurettavasti. Sitähän se elämä ja politiikka kaikessa subjektiivisuudessaan on. Hyppää kyytiin! Koskaan ei tiedä jaahastellaanko seuraavaksi yhteiskuntakriittisesti vaiko matelijoista tai ehkäpä yksinhuoltajan arjesta ellei sitten mahdollisesti vihikoirista. Sen voin luvata, että kokkailusta tuskin jaahastellaan!