Jaahas. Perusopetuksen tilaa voidaan tuumailla kansainvälisten koulutusarviointien (TIMSS ja PISA) tulosraporttien perusteella tai taloudellisesta näkövinkkelistä leikkaus- ja säästökohteina kuntien budjeteissa. Kumpaankaan näkökulmaan allekirjoittaneella ei ole tarjota uutta, perusteellisesti pätevää kritiikkiä, vaikka lyhyenkin googlettelun perusteella voi todeta, ettei hyvin mene. Vertailutukimuksissa paljastuva osaamisen tason laskeva trendi tai valtion myöntämien perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen tarkoitettujen avustusten epääminen ovat merkkejä huonosta suunnasta. Tilasto- ja taloustieteen takaa löytyy kuitenkin ihan arkinenkin, subjektiivisempi näkökulma peruskoulusta opinahjona tahi työpaikkana. Niinkuin esimerkiksi täällä Jankkelandiassa. Asiaa on ihan kohtuullista tarkastella peruskoululaisen, peruskoululaisen äidin tai luokanopettajan näkökulmastakin!
Jankkelandian neljättä luokkaa käyvä nuorimmainen menee reppu heiluen maanantaisin kymmeneksi kouluun. Ensimmäinen tunti on matematiikkaa. Osan tunnista tyttö samaa vuosiluokkaa käyvien luokkakavereiden kanssa tekee tehtäviä tai odottaa kun opettaja opettaa samassa luokassa kolmannen luokan oppilaita. Niin, tosiaan, kyse on 3.–4. yhdysluokasta. Tässä kohtaa varmaan piirtyy mieleen kuva idyllisestä pienestä saaristolais- tai maalaiskoulusta, mutta ei, kyse on ihan turkulaisen isohkon lähiön ala-asteesta. Uutinen yhdysluokan muodostamisesta tuli allekirjoittaneelle shokkina tai ainakin epämiellyttävänä yllätyksenä. Äitinä soisin jälkikasvulleni mielellään opetuksen ihan yksittäisen vuosiluokan ryhmässä ja opettajan pätevyyttä kyseenalaistamatta koen, että yhdysluokassa koulunkäynti on haastavampaa. Monta kysymystähän siinä klassisessa wtf-hetkessä heräsi: mitä? miksi? miten? ja ennen kaikkea: entä jos?
Totta se on, opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämien valtion erityisavustusten koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja esi- ja perusopetuksen erityisopetuksen laadun kehittämiseen (Tasa-arvoraha) sekä perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen (POP-raha) turvin luokkakoot oltiin pystytty pitämään alle 20 oppilaan ryhminä tähän lukukauteen asti. Nyt ei enää POP-rahaa myönnetty lainkaan ja tasa-arvorahaakin vähemmän kuin ennen, joten oppilasmäärän perusteella muodostettiin yhdysluokka. Siinä ei auta, jos koululaisen äiti mieluummin soisi vuosiluokkakohtaisen opetusryhmän lapselleen ja hänen luokkatovereilleen kun kyseessä ei ollut vapaavalintainen asia. Hetkinen, perusopetuksen järjestäminenhän on kunnan vastuulla, miksi valtion erityisavustusten saamatta jäämistä ei huomioitu kunnan omasta budjetista? Noh, pakkohan sitä asiaa oli edelleen lähteä selvittelemään ja tosiaan, jos opetustoimelle olisi myönnetty tarvittava määräraha kaupungin puolesta, Vasemmiston esittämänä, luokkakoot olisi voitu pitää entisellään. Ei myönnetty. Sellaista politiikkaa en soisi kotikaupungissani tehtävän ja mikäli muuta en voi niin jupisen ainakin ääneen täällä blogissani erilaisen vaihtoehdon puolesta! Perusopetus ja varhaiskasvatus eivät ole pelkkiä kulueriä budjeteissa, vaan niissä on tarkoitus antaa yhdenvertaista opetusta ihan oikeille pienille ihmisille.
Syntipukkia yhdysluokan muodostamiselle ei löydy siis koulusta, siellä on myönnettyjen määrärahojen perusteella muodostettu luokat ja huomioitu yhdysluokassa opiskelun haasteet varmasti valitsemalla ne oppilaat, jotka vähiten tarvitsevat erityistä tukea koulunkäyntiinsä sekä luokalle opettaja, joka on pätevä ja kokenut ottamaan haasteen vastaan. Onko se avustusten tai määrärahojen epääminen sitten kiveenhakattu viimeinen ja oikeudenmukaisin, perusteltu päätös? Niistä avustuksista ja määrärahoista tekee arvomaailmansa mukaisia päätöksiä vaaleilla valitut luottamushenkilöt vallitsevissa olosuhteissa. SIIHEN voi vaikuttaa jokainen äänioikeutettu seuraavissa kuntavaaleissakin. Jos ihan vilpittömästi halutaan suoda koululaisille laadukasta opetusta, ei loputtomiin voida vain piiloutua säästötarpeiden ja määrärahojen puutteiden taakse. Paitsi oppimisympäristöjä, koulut ovat myös työympäristöjä. Lienee kohtuutonta odottaa, että tarvittavia resursseja suomatta voidaan saavuttaa laatua pelkästään opettajien venymisellä ja loppuunpalamisella. Soisitko sinä lapsellesi mieluummin motivoituneen, vakituisessa työsuhteessa olevan ja pitkällä tähtäimellä oppilaisiinsa sitoutuvan opettajan vai pätkätyösuhteissa sinnittelevän, suurten ryhmäkokojen ja säästöbudjettien kohtuuttomiksi kasvavissa paineissa parhaansa tekevän opettajan?
Paljonkohan meillä Turussa on opettajia tekemässä koulutusta vastaavaa työtä ilman vakituista työsuhdetta? Paljonko säästetään sillä, että työsuhde aina katkeaa kesäksi? Paljonko painaisi vaakakupissa irtosuhteiden (jep, tietoinen sanavalinta) vakinaistaminen ja opettajan sitoutuminen samaan luokkaan kahdeksi vuodeksi alakoulun ajan? Olisiko mahdoton ajatus ikuisten erityistuki- ja määrärahakikkailujen sijaan määritellä kuntakohtaisesti luokkakokominimi, joka sitoudutaan pitämään yksittäisenä vuosiluokkana valtiovallan tukemana tahi ilman? Kastijärjestelmään ajautumista voidaan hidastaa, mikäli moinen on intresseissä ylipäätään, panostamalla uudestaan siihen, että oppilaan sosioekonomisen taustan vaikutus oppimiseen pyrittäisiin minimoimaan oppivelvollisuuden aikana - nythän se tutkimusten valossa näyttäisi olevan suuri tekijä osaamismittarien laskevaan trendiin (ks. alkuun linkatut tutkimusraportit).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti